Kuunkajon lapinporokoirat


Etusivu Koiramme Kasvatit Pentuja Muistoissa Linkit Yhteystiedot


Uutisia 2013


Usva

~ Uutisia 2016 ~
~ Uutisia 2015 ~ Uutisia 2014 ~ Uutisia 2012 ~ Uutisia 2011 ~
~ Uutisia 2010 ~ Uutisia 2009 ~ Uutisia 2008 ~ Uutisia 2007 ~
~ Uutisia 2006 ~ Uutisia 2005 ~ Uutisia 2004 ~ Uutisia 2003 ~

16.12.2013

  • Paljon taas päivityksiä tehtävänä.
    Voima kävi lokakuussa luonnetestissä mukavin tuloksin. :) Jyväskylän näyttelystä sitten tulikin tällä kertaa EVA.
  • Liekki kävi marraskuussa Tuusniemen näyttelyssä saaden EH:n.
  • Valo on käynyt terveystarkastuksissa. Polvet ja silmät oli täysin terveet, mutta lonkat B/C ja kyynärät 0/1.
    Valo kävi ensimmäisissä virallisissa näytelmissään vaatimattomasti Messarissa. ;) Ipana käyttäytyi yllättävän hienosti saaden perjantaina EH/2 ja lauantaina ERI/2. :)
  • Loimu kävi myös silmätarkastuksessa. Vielä tuli terveen paperit, mutta todennäköisesti Loimulla on alkava PRA. :(
  • Etälauma on kasvanut hurmaavalla pikkumiehellä, Revolla. Revo on virallisesti Tinttaraisen Viltinvahti ja asustaa Silvan ja Romun luona Kannuksessa. :)

03.10.2013

  • Viime sunnuntaina kävivät Pääsky ja Kiuru näytelmöimässä Eckerössä. Pääskylle EH/1 ja Kiurulle ERI/1. Isot kiitokset Miialle!

25.09.2013

  • Päiviteltävää taas ehtinyt kertyä tässä kuukauden aikana.
    Louna kävi ensimmäisessä virallisessa näytelmässään Vantaalla. Tuomarin silmään liian pentumaisena Louna sai H:n. Mutta ei kai juniorin kuulu valmis ollakaan...? Kiitokset Essille! :)
  • Ruska kävi elokuun lopussa terveystarkastuksissa ja nyt vihdoin saapuivat myös viralliset tulokset. Silmät terveet, polvet 0/0, lonkat B/B, mutta kyynärät valitettavasti 1/1.
  • Reilu viikko sitten kävi Liekki Tyrnävällä luonnetestissä mukavin tuloksin, +170 pistettä ja laukausvarma. :) Kiitokset Kaisalle!

23.08.2013

06.08.2013

  • Tirri kävi heinäkuun lopulla jalostustarkastuksessa ja sai naimaluvan. ;) Kiitokset Pirkolle!
  • Viime lauantaina Pääsky ja Kiuru kävivät misseilemässä Turun näyttelyssä. Kiurulle jo toinen SERTi ja Pääskylle jälleen H. Kiitokset Miialle!
  • Chorru kävi viime lauantaina pitämässä hauskaa MH-luonnekuvauksessa. Tulokset hieman myöhemmin. Kiitokset Kaijalle!

29.07.2013

  • Etälaumaan on nyt liittynyt pieni rokkitukkainen porokoiratyttönen Tuhkavuorten Kaislasara eli Nova. :)
  • Hilla sen sijaan siirtyi nyt haltijansa Tiian omistukseen ilman pentuja. Lämpimät kiitokset sujuvasta yhteistyöstä ja Hillan hyvästä hoidosta Tiialle ja koko muulle perheelle!
  • Viime lauantaina Tiu, Loimu ja Romu pääsivät erittäin mielenkiintoiseen karhutestiin, kukin toimien omalla tyylillään. ;)

09.07.2013

  • Nyt olisi hakusessa yhteistyökykyinen sijoituskoti porokoiratyttöselle, joka on syntynyt 30. toukokuuta Tuhkavuorten kennelissä. Täällä lisätietoja yhdistelmästä. Mikäli kiinnostuit, ota pikaisesti yhteyttä.

20.06.2013

  • Viime lauantaina Liekki kävi Kuopion näyttelyssä. Tuloksena mukavasti EH/1. Kiitokset Kaisalle ja Jukalle!
  • Viime sunnuntaina testattiin Romun ja Pääskyn luonteita kaatosateessa Tuorlan kauniissa maisemissa. Romulle loppupisteet +97 ja laukausaltis, Pääskylle +189 ja laukausvarma. Lämpimät kiitokset Silvalle ja Miialle!
  • Pääskylle lisätty muutama uusi kuva.
  • Pentusuunnitelmia jälleen päivitetty.
    Hillan astutus ei siis kevään juoksusta valitettavasti onnistunut. Uusi yritys mahdollisesti seuraavasta juoksusta, mikäli sijoituskoti niin haluaa.

13.05.2013

  • Helatorstaina oli Palveluskoiratapahtuman näyttely Tuomarinkartanossa. Siellä esiintyivät Meri ja tyttärensä Louna. Meri oli viihtynyt liian hyvin ruokapatojen ääressä ja sai mm. pulskan kuntonsa takia H:n. Louna oli ensimmäisessä näyttelyssään hienosti ROP-pentu! :) Kiitokset Minnalle ja Essille!
  • Lauantaina oli sitten Pöytyän näyttelyssä Pääskyn ja Kiurun vuoro astua kehään. Pääskylle tällä kertaa H, mutta Kiuru sai upeasti ensimmäisen SERTinsä ja oli ROP! :) Kiitokset Miialle!

04.05.2013

  • Tänään näytelmöitiin Oulaisissa. Valo oli jälleen ROP-pentu. :) Usva-mummeli oli tällä kertaa PN2 ja VSP-veteraani ja Romu-rokkitukka sai H:n.
  • Hillan juoksukin alkoi odotetusti toukokuun alussa! Jännittäviä aikoja tiedossa. ;)

23.04.2013

  • Viime lauantaina käytiin näytelmöimässä Haapavedellä. Valo oli ensimmäistä kertaa kehässä varsin hienolla menestyksellä: KP ja ROP-pentu! :) Usva-mummelikin pääsi pitkästä aikaa pyörähtämään kehässä, eikä hullummasti mennyt silläkään: ROP-veteraani ja ROP! :) Päivän kruunasi Romu-rokkitukan mainio arvostelu ja EH/2.

18.04.2013

  • Päivitykset laahaavat taas pahasti jäljessä, kun käyttämäni kotisivuohjelma on vanhalla pöytäkoneella, jota ei enää juurikaan käytetä. Pitäisi varmaankin keksiä jokin muu vaihtoehto...
  • Voiman silmät on tarkastettu edelleen terveiksi. :) Kiitos Leena!
  • Maaliskuun alussa nuoret sijoituspojat Romu ja Chorru pääsivät kokeilemaan porojen kanssa työskentelyä, kun Savukoskella järjestettiin poropaimennustapahtuma. Molemmat nuorukaiset saivat hyväksytyn tuloksen ja Chorru sai hienosti toiminnastaan myös kunniapalkinnon. Kiitokset ja onnittelut Chorrun ja Romun kotijoukoille!
  • Romu kävi myös näytelmöimässä Korpilahdella maaliskuun lopussa ja sai hienosti EH:n. Kiitos ja onnea Silvalle ja rokkitukka-Romulle!
  • Hillan juoksuja odotellaan jo kuumeisesti. Sulhoksi on lupautunut hurmaava pitkäkarvainen Ransu eli Hattivatin Hukka. :)
  • Kasvatit-sivukin viimein päivitetty.